Voiko hengen riistäminen kuulua hoitovalikoimaan

Voiko hengen riistäminen kuulua hoitovalikoimaan?

Kuolema on osa elämä. Ihminen ei päätä syntymänsä aikaa, miksi hän saisi päättää kuolemansa ajan?

Ihmisen on kuitenkin lupa kuolla. Siksi toivottomassa tilanteessa lopetetaan elämää pitkittävät hoidot, mutta jatketaan hyvää oireiden hoitoa. Siihen pitäisi olla riittävästi osaamista ja resursseja. Tärkeintä on se, että jokaisella olisi joku lähellä kuoleman lähestyessä.

Elämää keinotekoisesti jatkavien hoitojen lopettamisen tarkoitus ei ole tappaa, vaan sallia luonnollinen kuolema. Eutanasian tarkoituksena on itse asiassa tappaa. Tässä on eettisesti ja moraalisesti huikea ero.

Eutanasian kannatus nousee samalla, kun ihmisten kokemus pyhästä vähenee. Näin uskon. Eutanasian ytimessä on ihmisen ajatus siitä, että minä tiedän, mikä minulle on parasta? Ihminen tietää kuitenkin myös sen, että elämässä on tullut tehtyä vääriäkin ratkaisuja.

Kun näkee läheisen kuoleman, on hyvä pohtia sitä, miten minä elän? Ja mikä luo minulle turvaa kuolemassa? Näitä voi kirjata ylös tuon tulossa olevan tapahtuman varalta.

Lääkäriä ei saa valjastaa kuoleman agentiksi. Tavoitteena olkoon entistä paremman saattohoidon mahdollistaminen kaikissa Suomen kolkissa. Tämä lisää turvallisuutta, kun taas aktiivisen eutanasian ajaminen turvattomuutta.

Markus Halminen
LT, geriatrian erikoislääkäri
aluevaltuutettu (kd)
Pori

Myönteisiä ja kustannustehokkaita vaihtoehtoja ikääntyvien hoitoon

Kotihoito ei ole (aina) paras, eikä halvin vaihtoehto.

Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Sanna Kosonen viittaa Etelä-Savon hyvinvointialueen laskelmaan koskien ikäihmisten eri hoivan muotoja (SK 27.2.25). Yksi kotihoidon käynti (19 minuuttia) maksaa keskimäärin 98 €/kpl, perhehoito 108 €/vrk, yhteisöllinen asuminen 143 €/vrk ja ympärivuorokautinen hoito palvelukodissa 178 €/vrk hyvinvointialueelle.

Perhehoito on joillekin iäkkäille erinomainen, kodinomainen hoivan vaihtoehto. Se ei sovellu kaikkein heikkokuntoisimmille ja vaikeimmin muistisairaille. Se pitäisi kuitenkin saada hyvinvointialueilla todelliseksi hoivan vaihtoehdoksi. Perhehoitajien työ on tehtävä houkuttelevaksi ja kannattavaksi. Tämä edellyttää sitä, että perhekoteihin sijoitetaan tasaiseen tahtiin asukkaita eivätkä prosessit takeltele.

Kotihoidon palveluiden osalta pitäisi keskittyä kevyemmän hoivan tarpeessa oleviin. Heihin, jotka tarvitsevat apua esimerkiksi vain lääkehoidon valvonnassa, turvallisten pesutilanteiden järjestämisessä ja ruokailujen varmistamisessa. Nykyisin kotihoidon palveluita annetaan pääasiassa henkilöille, jotka tarvitsevat jo varsin raskasta hoivaa. Tämä tarkoittaa useita ja paljon aikaa vieviä käyntejä päivässä. Tällöin kotihoidon hinta nousee huomattavasti kalliimmaksi kuin hoito hoivakodissa tai yhteisöllisessä asumisessa.

Jo vuosia sitten annettiin valtakunnalliset suositukset, joiden mukaan vain muutama prosentti iäkkäistä saisi asua hoivakodeissa. Nykyään kotihoidossa hoidetaan monisairaita ikäihmisiä vastoin heidän omaa ja heidän omaistensa tahtoa. On toki heitäkin, jotka eivät halua muuttaa koskaan pois kotoaan. Monesti huonokuntoiset ikäihmiset ovat ahdistuneita ja yksinäisiä. He ovat yhyiden kotikäyntien varassa turvattomia myös aistivajeiden ja toistuvien kaatumisten vuoksi.

Nykyinen kotihoito ei pysty olemaan kovin kokonaisvaltaista. Koska hoidettavia on paljon, se on pahimmillaan vain sarja lyhyitä suoritteita. Ympärivuorokautiseen hoitoon pitäisi ehdottomasti päästä tilanteessa, jossa kotihoidon käyntejä tarvitaan enemmän kuin kaksi päivässä, eikä silti iäkkään hyvä elämänlaatu ja turvallisuus toteudu. Oma ajatukseni onkin, että ympärivuorokautisen hoivan tarjontaa ei saa supistaa. Itse asiassa ympärivuorokautinen hoiva säästää hyvinvointialueiden varoja nykyisessä tiukassa säästökurimuksessa.

Ja vielä yksi myönteinen ja edullinen keino. Omaishoitajat ovat iso voimavara yhteiskunnalle. Heidän työnsä arvostaminen ja jaksamisen tukeminen ovat erittäin tärkeitä, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin omaishoitajia. Jos omaishoitajat eivät enää sitoudu hoivatalkoisiin, tarvitaan tilalle paljon kalliimpia palveluita. Omaishoidon tuki on ollut määrärahaan sidottua. Rahat tahtovat loppua ennen vuoden vaihdetta. Alibudjetointi vaikuttaa asäästämiseltä, mutta tuleekin todennäköisesti pitkällä tähtäimellä kalliiksi. Jatkossa aluevaltuustojen on huolehdittava siitä, että omaishoidon tukea varten budjetoidaan riittävästi rahaa vuosittain, tarvittaessa lisämäärärahan turvin. Näin vältetään omaishoitajille pahaa mieltä aiheuttavat tilanteet, joissa omaishoidon tuen kriteerit täyttyvät, mutta rahaa ei olekaan sinä vuonna enää jaettavissa.

Markus Halminen
LT, geriatrian erikoislääkäri
alue- ja kuntavaaliehdokas (kd)